Kristityt ovat aina lukeneet samaa Raamattua, mutta Vanhan ja Uuden liiton suhdetta on hahmotettu eri aikoina eri tavoin. Tässä artikkelissa käydään lyhyesti läpi, milloin keskeiset näkemykset ovat syntyneet, keitä niiden tunnetuimpia edustajia on ollut ja mitkä ovat Uuden liiton teologian kulmakiviteokset.
Historian tunteminen auttaa ymmärtämään, miksi kristityt ajattelevat liitoista eri tavoin. Lopullinen mittapuu on kuitenkin aina Raamattu, ei se, kuinka vanha tai laajalle levinnyt jokin näkemys on.
Varhainen kirkko ja lopunajat
Varhaisessa kirkossa monet opettajat, kuten Justinos Marttyyri ja Irenaeus, odottivat Kristuksen paluun jälkeistä tuhatvuotista valtakuntaa maan päällä. Tätä kutsutaan nykyään historialliseksi premillennialismiksi.
400-luvulla Augustinus tulkitsi teoksessaan Jumalan valtio tuhatvuotisen valtakunnan hengellisesti: Kristus hallitsee jo nyt seurakuntansa kautta. Tästä tuli vuosisadoiksi kristikunnan valtavirran näkemys, jota nykyään kutsutaan amillennialismiksi. Sitä edustavat yhä katolinen kirkko, luterilaiset ja suuri osa reformoiduista. Tunnettu nykyinen esitys on Anthony Hoekeman The Bible and the Future (1979).
Luterilaisuus: laki ja evankeliumi
Martti Luther ja Philipp Melanchthon eivät rakentaneet teologiaansa liittojen varaan, vaan lain ja evankeliumin erottamisen varaan. Laki paljastaa synnin, evankeliumi lahjoittaa armon. Luterilainen oppi koottiin Yksimielisyyden kirjaan (1580).
Luterilaisuudessa harjoitetaan lapsikastetta, Kymmenen käskyn katsotaan ilmaisevan Jumalan pysyvän tahdon, ja lopunajan näkemys on yleensä amillennialistinen. Suomessa luterilainen perinne on vaikuttanut syvästi siihen, miten Raamattua on totuttu lukemaan.
Reformoitu liittoteologia (1500–1600-luvut)
Liittoteologia järjestelmällisenä oppina syntyi Sveitsin reformaatiossa. Zürichissä Huldrych Zwingli ja erityisesti Heinrich Bullinger korostivat Jumalan yhtä liittoa. Bullingerin kirjoitus Jumalan yhdestä ja ikuisesta liitosta (1534) on alan varhaisia avainteoksia. Myös Jean Calvin painotti Vanhan ja Uuden liiton yhteyttä.
Seuraavina vuosikymmeninä Heidelbergin teologit Zacharias Ursinus ja Caspar Olevianus kehittivät ajatusta eteenpäin. Syntyi kaksi keskeistä käsitettä: tekojen liitto, jonka Jumala olisi tehnyt Aadamin kanssa, ja armon liitto, joka kattaa kaikki Raamatun liitot lankeemuksesta alkaen.
Westminsterin tunnustus (1646) vahvisti nämä käsitteet englanninkielisen reformoidun maailman opiksi. Niin sanottu federaaliteologia kukoisti 1600-luvulla. Sen tunnetuimpia nimiä ovat Johannes Cocceius (1648) ja Herman Witsius, jonka teos liittojen taloudenhoidosta ilmestyi 1677.
Nykyaikaisia esityksiä ovat esimerkiksi O. Palmer Robertsonin The Christ of the Covenants (1980) ja Michael Hortonin God of Promise (2006). Reformoitu liittoteologia harjoittaa lapsikastetta ja pitää sunnuntaita kristillisenä sapattina.
Baptistinen liittoteologia (1600-luku)
Englannin kalvinistiset baptistit (Particular Baptists) omaksuivat 1640-luvulta alkaen reformoidun teologian mutta hylkäsivät lapsikasteen. He kokosivat ensimmäisen Lontoon tunnustuksen 1644 ja toisen Lontoon tunnustuksen, joka laadittiin 1677 ja vahvistettiin 1689.
Baptistisen liittoteologian keskeinen teos on Nehemiah Coxen A Discourse of the Covenants (1681). Coxe esitti, että Uusi liitto on luonteeltaan uusi ja sen jäseniä ovat vain uudestisyntyneet. Siksi kaste kuuluu uskoville. Tekojen ja armon liiton käsitteet, lain kolmijaon ja sapattiopin baptistit kuitenkin säilyttivät.
Nykyään tätä perinnettä edustavat reformoidut baptistit. Uudempia tutkimuksia ovat esimerkiksi Pascal Denault’n The Distinctiveness of Baptist Covenant Theology (2013) ja Samuel Renihanin From Shadow to Substance (2018).
Postmillennialismi ja preterismi
1600-luvun puritaanit odottivat evankeliumin voittoa kansojen keskuudessa ennen Kristuksen paluuta. Tätä postmillennialistista toivoa edustivat myöhemmin Jonathan Edwards sekä Princetonin teologit Charles Hodge ja B. B. Warfield. 1900-luvulla sitä puolusti esimerkiksi Loraine Boettner teoksessaan The Millennium (1957).
Preterismin järjestelmällinen esitys alkoi jesuiitta Luis de Alcázarin Ilmestyskirjan selityksestä (1614). Preterismin mukaan monet Uuden testamentin ennustukset, erityisesti Jerusalemin tuho, täyttyivät vuonna 70. Nykyään preterismiä edustavat esimerkiksi Kenneth Gentry ja Gary DeMar, ja R. C. Sproul toi sen laajalle yleisölle teoksella The Last Days According to Jesus (1998). Tämä sivusto edustaa preterismiä, jonka mukaan Kristuksen ruumiillinen paluu, ylösnousemus ja viimeinen tuomio ovat kuitenkin vielä tulevia.
Dispensationalismi (1800-luku)
Dispensationalismi syntyi 1830-luvulla Britanniassa John Nelson Darbyn ja Plymouthin veljien piirissä. Se erotti Israelin ja seurakunnan kahdeksi kansaksi ja opetti seurakunnan tempaamisesta ennen ahdistuksen aikaa.
Näkemys levisi laajalle Scofieldin tutkisteluraamatun (1909) myötä. Dallasin teologinen seminaari, jonka Lewis Sperry Chafer perusti 1924, tuli sen keskukseksi. Charles Ryrien Dispensationalism Today (1965) on klassinen esitys. 1990-luvulla syntyi niin sanottu progressiivinen dispensationalismi, jonka tunnetuimpia edustajia ovat Craig Blaising ja Darrell Bock.
Suomessa dispensationalismi on vaikuttanut erityisesti herätysliikkeissä ja vapaissa suunnissa, esimerkiksi Israel-opetuksessa ja lopunajan odotuksessa.
Uuden liiton teologia (1970-luvulta alkaen)
Uuden liiton teologia syntyi 1970- ja 1980-luvuilla Yhdysvalloissa, pääosin reformoitujen baptistien piirissä. Moni heistä huomasi, että Coxen havainto Uuden liiton uutuudesta johtaa johdonmukaisesti pidemmälle: jos Uusi liitto on todella uusi, myös Siinain liiton laki, Kymmenen käskyä mukaan lukien, on täyttynyt Kristuksessa.
Varhaisena merkkipaaluna pidetään Jon Zensin artikkelia Is There a Covenant of Grace? (1977) Baptist Reformation Review -lehdessä. Muita alkuvaiheen vaikuttajia olivat John G. Reisinger, Tom Wells, Gary D. Long ja S. Lewis Johnson.
John G. Reisinger (1924–2018) oli liikkeen tunnetuin popularisoija. Hän kirjoitti useita kirjoja, julkaisi Sound of Grace -lehteä ja järjesti John Bunyan -konferensseja. Ennen kuolemaansa hän luovutti aineistonsa Cross to Crown Ministries -järjestölle.
Jotkut Uuden liiton teologian kannattajat näkevät edeltäjiä jo 1600-luvun baptistien keskuudessa. Esimerkiksi John Bunyan korosti lain ja armon liittojen eroa.
Kulmakiviteokset
- John G. Reisinger: Tablets of Stone and the History of Redemption. Kymmenen käskyn asema liiton asiakirjana.
- John G. Reisinger: Abraham’s Four Seeds (1998). Kuka on Aabrahamin siemen: Israel, Kristus vai uskovat?
- Tom Wells ja Fred Zaspel: New Covenant Theology: Description, Definition, Defense (2002). Liikkeen perusteellisin esitys. Esipuheen kirjoitti Uuden testamentin tutkija Douglas Moo.
- Steve Lehrer: New Covenant Theology: Questions Answered (2006). Kysymys–vastaus-muotoinen johdanto.
- A. Blake White: The Newness of the New Covenant (2007) ja What Is New Covenant Theology? An Introduction (2012). Lyhyet ja selkeät johdannot. White on kirjoittanut myös teoksen The Law of Christ: A Theological Proposal.
- Gary D. Long: New Covenant Theology: Time for a More Accurate Way (2013).
Douglas Moon artikkeli Mooseksen lain täyttymisestä Kristuksen laissa teoksessa Five Views on Law and Gospel (1990-luku) on myös vaikuttanut keskusteluun, vaikka Moo ei itse käytä nimitystä Uuden liiton teologia.
Lähisukulainen: progressiivinen liittoteologia
Peter Gentryn ja Stephen Wellumin teos Kingdom through Covenant (2012) esitteli niin sanotun progressiivisen liittoteologian (progressive covenantalism). Se on monessa samaa mieltä Uuden liiton teologian kanssa: liitot etenevät historiassa, ne täyttyvät Kristuksessa ja Uuden liiton kansa koostuu uudestisyntyneistä.
Uuden liiton teologia tänään
Uuden liiton teologiaa opetetaan nykyään erityisesti itsenäisissä baptistiseurakunnissa ja kotiseurakunnissa. Sitä levittävät esimerkiksi Cross to Crown Ministries, Providence Theological Seminary (jonka johdossa Gary D. Long on toiminut) ja Steve Lehrerin ja Geoff Volkerin opetustyö. Paljon aineistoa on saatavilla verkossa ilmaiseksi.
Näkemyksellä on myös arvostelijansa. Reformoitujen baptistien puolelta Richard Barcellos puolusti Kymmenen käskyn pysyvyyttä teoksessaan In Defense of the Decalogue (2001). Dispensationalistisen seminaarin julkaisuissa liikettä on kuvattu keskeneräiseksi järjestelmäksi. Uuden liiton teologian kannattajat itse vastaavat, että se ei pyri rakentamaan uutta järjestelmää, vaan antamaan Raamatun puhua omilla ehdoillaan.
Aikajana lyhyesti
| Aika | Näkemys | Keskeisiä nimiä ja teoksia | Kirkkokunnat ja liikkeet |
|---|---|---|---|
| 100–200-luvut | Historiallinen premillennialismi | Justinos Marttyyri, Irenaeus | Varhainen kirkko; nykyään osa baptisteista ja vapaista suunnista |
| 400-luku | Amillennialismi | Augustinus: Jumalan valtio; Hoekema 1979 | Katolinen ja ortodoksinen kirkko, luterilaiset kirkot, useimmat reformoidut kirkot |
| 1500-luku | Luterilaisuus | Luther, Melanchthon, Yksimielisyyden kirja 1580 | Luterilaiset kirkot, Suomessa evankelis-luterilainen kirkko ja sen herätysliikkeet |
| 1530-luvulta | Reformoitu liittoteologia | Bullinger 1534, Calvin, Ursinus, Westminsterin tunnustus 1646, Cocceius 1648 | Reformoidut ja presbyteeriset kirkot |
| 1640-luvulta | Baptistinen liittoteologia | Lontoon tunnustukset 1644 ja 1677/1689, Coxe 1681 | Reformoidut (kalvinistiset) baptistiseurakunnat |
| 1600–1800-luvut | Postmillennialismi | Edwards, Hodge, Warfield, Boettner 1957 | Puritaanit; nykyään osa reformoiduista ja presbyteerisistä |
| 1614 | Preterismi | Luis de Alcázar; Gentry, Sproul 1998 | Ei omaa kirkkokuntaa; esiintyy erityisesti reformoiduissa ja presbyteerisissä piireissä |
| 1830-luvulta | Dispensationalismi | Darby, Scofield 1909, Chafer, Ryrie 1965 | Veljesliike (Plymouthin veljet), monet helluntaiseurakunnat, vapaat suunnat ja itsenäiset baptistit |
| 1977– | Uuden liiton teologia | Zens 1977, Reisinger, Wells & Zaspel 2002, White 2012, Long 2013 | Itsenäiset baptistiseurakunnat, osa reformoiduista baptisteista, kotiseurakunnat |
| 2012– | Progressiivinen liittoteologia | Gentry & Wellum: Kingdom through Covenant | Osa baptisteista ja evankelikaaleista |
Kirkkokuntasarake on yleistys. Monessa kirkkokunnassa on useita näkemyksiä rinnakkain, ja seurakunnat voivat poiketa kirkkokuntansa valtalinjasta.
Mittapuuna Raamattu
Historia näyttää, että jokainen sukupolvi on joutunut palaamaan Raamattuun ja kysymään, mitä se todella sanoo. Paavali muistutti, että pakanat olivat aikanaan ”vieraat lupauksen liitoille” (Ef. 2:12). Heprealaiskirje taas sanoo, että Jumala on ”julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi” (Hepr. 8:13). Uuden liiton teologia pyrkii ottamaan nämä sanat vakavasti ja lukemaan koko Raamatun Kristuksen ja Uuden liiton valossa.
Lue lisää: Mitä on liittoteologia?, Liittoteologia ja dispensationalismi ja Perusopit.