Liittoteologia

Ef. 1:22–23 · 1. Piet. 2:4–5 · Matt. 18:20

Mikä on seurakunta? Organismi, ei instituutio

Onko seurakunta rakennus, kirkkokunta vai Kristuksen ruumis? Mitä Uusi testamentti opettaa seurakunnasta ja sen kokoontumisesta.

Kun suomalainen kuulee sanan seurakunta, hän ajattelee usein kirkkorakennusta, kirkkokuntaa tai paikallista organisaatiota, jolla on jäsenrekisteri, työntekijät ja toimisto. Joku sanoo ”menen seurakuntaan”, ja tarkoittaa rakennusta. Toinen sanoo ”kuulun seurakuntaan”, ja tarkoittaa rekisteriä.

Mikä on seurakunta Uuden testamentin mukaan? Vastaus on yllättävän yksinkertainen ja samalla syvä. Seurakunta ei ole ensisijaisesti instituutio, vaan elävä organismi: Kristuksen ruumis, joka koostuu kaikista hänen omistaan.

Ekklesia: koolle kutsuttu joukko

Uuden testamentin kreikankielinen sana seurakunnalle on ekklesia. Se tarkoittaa koolle kutsuttua joukkoa. Sana ei viittaa rakennukseen eikä organisaatioon, vaan ihmisiin, jotka on kutsuttu yhteen.

Jeesus sanoi: ”tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita” (Matt. 16:18). Hän ei puhunut rakennuksesta, vaan kansasta, jonka hän itse kokoaa. Ja tämä kansa on voittoisa: tuonelan portit eivät sitä voita.

Seurakunta on siis kansa, johon kuulutaan, ei paikka, jonne mennään.

Kristuksen ruumis

Paavalin rakkain kuva seurakunnasta on ruumis. Jumala on antanut Kristuksen ”kaiken pääksi seurakunnalle, joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää” (Ef. 1:22–23).

”Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin; sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.”

— 1. Kor. 12:12–13

Ruumis ei ole organisaatio, vaan elävä kokonaisuus. Siihen ei liitytä täyttämällä lomake, vaan Pyhä Henki liittää uskovan Kristukseen. Jokainen uskova on jäsen: ”Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä” (1. Kor. 12:27).

Ruumiissa jokainen jäsen tarvitsee toisia. ”Silmä ei saata sanoa kädelle: ’En tarvitse sinua’” (1. Kor. 12:21). Kun yksi jäsen kärsii, kaikki kärsivät, ja kun yksi saa kunnian, kaikki iloitsevat (1. Kor. 12:26). Ruumiin pää on Kristus itse (Kol. 1:18), ei mikään ihminen tai hallintoelin.

Eläviä kiviä, ei kivitemppeli

Vanhassa liitossa Jumalan läsnäolo oli sidottu temppeliin Jerusalemissa. Uudessa liitossa uskovat itse ovat Jumalan temppeli:

”Ja tulkaa hänen tykönsä, elävän kiven tykö, jonka ihmiset tosin ovat hyljänneet, mutta joka Jumalan edessä on valittu, kallis, ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia.”

— 1. Piet. 2:4–5

Paavali sanoo saman: uskovat ovat ”Jumalan perhettä”, ja Kristuksessa koko rakennus ”kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa”, ja ”hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä” (Ef. 2:19–22).

Siksi Paavali saattoi sanoa ateenalaisille, että Jumala ”ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä” (Apt. 17:24). Rakennukset voivat olla hyödyllisiä kokoontumispaikkoja, mutta ne eivät ole pyhiä paikkoja. Pyhä on se kansa, jonka keskellä Jumala asuu.

Seurakunta kokoontuu kodeissa

Alkuseurakunnalla ei ollut kirkkorakennuksia. Uskovat kokoontuivat koteihin:

”Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella, kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa.”

— Apt. 2:46–47

Paavali lähettää tervehdyksiä ”seurakunnalle, joka kokoontuu heidän kodissansa” (Room. 16:5), Nymfalle ja ”hänen kodissaan kokoontuvalle seurakunnalle” (Kol. 4:15) sekä Filemonin ”kodissasi kokoontuvalle seurakunnalle” (Filem. 2).

Jeesus antoi lupauksen, joka tekee jokaisesta uskovien kokoontumisesta seurakunnan kokoontumisen:

”Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä.”

— Matt. 18:20

Seurakunta on siis täydessä todellisuudessaan koolla, kun uskovat kokoontuvat Kristuksen nimessä, olipa paikka koti, työpaikan kahvihuone tai vuokrattu sali.

Kokoontuminen on rakentumista, ei velvollisuus

Uusi testamentti kehottaa uskovia kokoontumaan:

”– – ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin; Älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme…”

— Hepr. 10:24–25

Kokoontumisen tarkoitus on keskinäinen rohkaisu rakkauteen ja hyviin tekoihin. Se ei ole uskonnollinen velvollisuus, jonka voi täyttää istumalla paikalla tietyssä rakennuksessa tiettynä päivänä. Raamattu ei määrää kokoontumiselle viikonpäivää, kellonaikaa eikä paikkaa. Kokoontuminen voi olla arki-illan raamattupiiri, yhteinen ateria kotona tai muu yhteinen hetki sanan ja rukouksen äärellä.

Alkuseurakunnan uskovista sanotaan, että he ”pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa” (Apt. 2:42). Tämä on kokoontumisen sisältö: sana, yhteys, ehtoollinen ja rukous.

Paimenet palvelevat laumaa

Uudessa testamentissa seurakunnilla oli vanhimpia eli paimenia. Heidän tehtävänsä ei ollut hallita, vaan palvella:

”– – kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, ei häpeällisen voiton tähden, vaan sydämen halusta, ei herroina halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina.”

— 1. Piet. 5:2–3

Vanhimmat ovat veljiä veljien joukossa. He opettavat ja paimentavat esimerkillään, mutta seurakunta ei ole heidän omaisuuttaan, vaan Jumalan lauma. Lue lisää: Kaikkien uskovien pappeus.

Kaste ja ehtoollinen eivät ole instituution omaisuutta

Koska seurakunta on Kristuksen ruumis eikä organisaatio, kaste ja ehtoollinen eivät kuulu millekään instituutiolle. Ne on annettu Kristuksen opetuslapsille. Uudessa testamentissa uskoon tullut kastettiin viipymättä, eikä kasteen ehtona ollut jäsenyys tai sääntöjen hyväksyminen. Filippus kastoi etiopialaisen hoviherran tien varrella (Apt. 8:36–38). Leipää murrettiin kodeissa (Apt. 2:46). Lue lisää: Lapsikaste vai uskovien kaste?

Seurakunta on perhe

Ennen kaikkea seurakunta on Jumalan perhe. Uskovat ovat ”pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä” (Ef. 2:19). He ovat veljiä ja sisaria, jotka kantavat toistensa kuormia ja tekevät hyvää ”kaikille, mutta varsinkin uskonveljille” (Gal. 6:10).

Tämä on iloinen asia. Kenenkään uskovan ei tarvitse olla yksin. Missä tahansa hän on, hänellä on perhe, joka kuuluu samalle Herralle.

Entä kirkot ja kirkkokunnat?

Monissa kirkoissa ja kirkkokunnissa on uskovia veljiä ja sisaria, ja Jumala on siunannut monia heidän kauttaan. Tarkoitus ei ole halveksia ketään. Kysymys on siitä, mikä seurakunta on Raamatun mukaan. Kristuksen ruumis on laajempi kuin mikään organisaatio, eikä mikään organisaatio voi vaatia sitä omakseen. Jokainen, joka uskoo Kristukseen, on hänen ruumiinsa jäsen, kuului hän mihin rekisteriin tahansa tai ei mihinkään.

Yhteenveto

  • Seurakunta (ekklesia) on koolle kutsuttu kansa, ei rakennus tai organisaatio.
  • Seurakunta on Kristuksen ruumis, jonka pää on Kristus ja jonka jäseniä ovat kaikki uskovat (Ef. 1:22–23; 1. Kor. 12).
  • Uskovat ovat eläviä kiviä, Jumalan temppeli (1. Piet. 2:4–5). Jumala ei asu käsin tehdyissä temppeleissä.
  • Alkuseurakunta kokoontui kodeissa, ja missä kaksi tai kolme on koolla Kristuksen nimessä, hän on heidän keskellään (Matt. 18:20).
  • Kokoontuminen on keskinäistä rakentumista, ei sidottu tiettyyn päivään tai paikkaan.
  • Paimenet palvelevat esikuvina, eivät herroina, eivätkä kaste ja ehtoollinen kuulu millekään instituutiolle.

Lue myös: Mitä on jumalanpalvelus?, Kaikkien uskovien pappeus, Uusi liitto ja Perusopit.