Pitääkö kristityn viettää sapattia? Kysymykseen vastataan monella tavalla. Jotkut kristityt pitävät seitsemättä päivää, lauantaita, Jumalan säätämänä lepopäivänä. Toiset pitävät sunnuntaita kristillisenä sapattina, jolloin työ on kielletty ja kirkossa käynti velvollisuus. Kolmas joukko ei ole koskaan pohtinut asiaa.
Raamattu antaa kysymykseen ilahduttavan vastauksen. Sapatti oli Jumalan hyvä lahja Israelille ja kuva jostakin suuremmasta. Se, mihin sapatti osoitti, on nyt tullut: lepo Kristuksessa.
Sapatti oli Siinain liiton merkki
Raamattu kertoo, että Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä luomisen jälkeen ja siunasi sen (1. Moos. 2:2–3). Ihmistä ei kuitenkaan käsketä missään pitämään sapattia ennen kuin Israel on lähtenyt Egyptistä. Sapatti mainitaan käskynä ensimmäisen kerran erämaassa mannan yhteydessä: ”Katsokaa, Herra on antanut teille sapatin” (2. Moos. 16:29). Nehemia sanoo samoin, että Jumala ilmoitti pyhän sapattinsa Israelille Siinailla ”palvelijasi Mooseksen kautta” (Neh. 9:14).
Kun Jumala vahvisti Siinain liiton, hän nimesi sapatin sen merkiksi:
”Puhu israelilaisille ja sano: Pitäkää minun sapattini, sillä se on merkkinä meidän välillämme, minun ja teidän, sukupolvesta sukupolveen, tietääksenne, että minä olen Herra, joka pyhitän teidät. … Se on oleva ikuinen merkki minun ja israelilaisten välillä; sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi ja hengähti.”
— 2. Moos. 31:13, 17
Hesekiel toistaa saman: ”Myöskin sapattini minä annoin heille, olemaan merkkinä minun ja heidän välillään” (Hes. 20:12). Sapatti oli siis Israelin ja Jumalan välisen liiton tunnusmerkki, kuten sateenkaari oli Nooan liiton ja ympärileikkaus Aabrahamin liiton merkki. Sapatin rikkomisesta seurasi kuolemanrangaistus (2. Moos. 31:14–15), mikä osoittaa, että se kuului Israelin kansalliseen liittolakiin. Lue lisää: Mooseksen liitto.
Sapatti oli varjo
Uusi testamentti sanoo sapatista jotakin, mitä se ei sano yhdestäkään muusta Kymmenen käskyn käskystä:
”Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.”
— Kol. 2:16–17
Paavali luettelee Israelin pyhät ajat: vuotuiset juhlat, kuukausittaiset uudetkuut ja viikoittaiset sapatit. Kaikki ne olivat varjoja. Varjo on todellinen, mutta se ei ole itse asia. Kun Kristus on tullut, uskova ei ole sapatin alainen, eikä kukaan saa tuomita häntä sen perusteella.
Samoin Paavali kirjoittaa roomalaisille:
”Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.”
— Room. 14:5
Jos sapatti olisi kristityille sitova käsky, Paavali ei voisi sanoa, että päivien pitäminen on omantunnon asia. Galatalaisia hän jopa varoittaa, kun he alkoivat pitää vanhan liiton aikoja ehdottomina: ”Te otatte vaarin päivistä ja kuukausista ja juhla-ajoista ja vuosista. Minä pelkään teidän tähtenne, että olen ehkä turhaan teistä vaivaa nähnyt” (Gal. 4:10–11).
Lepo Kristuksessa
Mihin sapatti sitten osoitti? Heprealaiskirje vastaa. Israel ei päässyt Jumalan lepoon epäuskonsa tähden (Hepr. 3:18–19), eikä Joosuakaan antanut lopullista lepoa. Lepo on yhä tarjolla, ja siihen pääsee uskon kautta:
”Sillä me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon – –.”
— Hepr. 4:3
”Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva. Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa.”
— Hepr. 4:9–10
Todellinen sapatti ei ole päivä viikossa, vaan levon saaminen omista teoista. Kun Jumala lepäsi luomistyönsä jälkeen, työ oli valmis. Kun Kristus sanoi ristillä ”Se on täytetty”, pelastustyö oli valmis. Uskova lepää siinä, mitä Kristus on tehnyt.
Jeesus kutsuu jokaista tähän lepoon:
”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.”
— Matt. 11:28–30
Jeesus sanoi myös: ”Sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten. Niin Ihmisen Poika siis on sapatinkin herra” (Mark. 2:27–28). Sapatin Herra on tullut, ja hänessä on lepo.
Onko sunnuntai kristillinen sapatti?
Monissa kirkoissa on opetettu, että sapatti siirtyi lauantailta sunnuntaille ja että sunnuntaina on levättävä ja mentävä jumalanpalvelukseen. Uusi testamentti ei kuitenkaan opeta tätä missään.
On totta, että alkuseurakunta kokoontui usein viikon ensimmäisenä päivänä, Jeesuksen ylösnousemuksen päivänä (Apt. 20:7 ja 1. Kor. 16:2). Se oli hyvä ja luonteva tapa, mutta sitä ei käsketä, eikä sitä kutsuta sapatiksi. Samaan aikaan uskovat kokoontuivat ”joka päivä” ja ”mursivat kodeissa leipää” (Apt. 2:46).
Uudessa liitossa mikään päivä ei ole toista pyhempi. Uskovat kokoontuvat yhteen, eivätkä he laiminlyö sitä, mutta päivä on vapaa. Arki-illan raamattupiiri kotona on yhtä lailla seurakunnan kokoontumista kuin sunnuntaiaamun tilaisuus. Lue lisää: Mitä on jumalanpalvelus? ja Mikä on seurakunta?
Entä seitsemännen päivän sapatti?
Ne kristityt, jotka pitävät lauantaita sapattina, ovat usein johdonmukaisempia kuin ne, jotka siirtävät sapattikäskyn sunnuntaille. Jos Kymmenen käskyä sitoisivat kristittyä sellaisinaan, sapatti olisi seitsemäs päivä, ei ensimmäinen. Heidän halunsa totella Jumalan sanaa on arvostettava.
Raamattu kuitenkin opettaa, että sapatti kuului Siinain liittoon, joka on täyttynyt Kristuksessa. Kukaan ei saa tuomita lauantain pitäjää, mutta kukaan ei myöskään saa vaatia sapatin pitämistä toiselta (Kol. 2:16; Room. 14:5–6). Paavalin periaate on selvä: ”Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden” (Room. 14:6). Päivien pitäminen on vapauden asia, ei pelastuksen tai kuuliaisuuden ehto.
Lepo, joka ei lopu
Sapatti antoi Israelille yhden lepopäivän viikossa. Kristus antaa levon, joka kestää joka päivä. Se on lepoa syyllisyydestä, suorittamisesta ja pelosta. Uskova saa tehdä työtä, levätä, kokoontua ja iloita minä päivänä tahansa Herran edessä, koska hänen koko elämänsä kuuluu Herralle. Tämä ei ole menetys, vaan suuri lahja.
Levon tarve on silti todellinen. Ihminen on luotu tarvitsemaan lepoa, ja viisas kristitty huolehtii siitä. Hän ei kuitenkaan tee sitä lain pakosta, vaan kiittäen Jumalaa hyvästä lahjasta.
Yhteenveto
- Sapatti annettiin Israelille Siinain liiton merkiksi (2. Moos. 31:13–17). Ennen Siinaita sitä ei käsketty ihmisille.
- Sapatti oli ”tulevaisten varjo”, ja todellisuus on Kristus (Kol. 2:16–17).
- Uskova pääsee Jumalan lepoon uskon kautta ja saa levon omista teoistaan (Hepr. 4:3, 9–10).
- Sunnuntai ei ole kristillinen sapatti. Uskovat kokoontuvat, mutta mikään päivä ei ole määrätty.
- Päivien pitäminen on omantunnon asia, eikä ketään saa tuomita sen perusteella (Room. 14:5–6).
Lue myös: Ovatko Kymmenen käskyä sitovia kristitylle?, Vanha ja Uusi liitto ja Perusopit.